top of page
  • Writer's pictureMarianne Särkiniemi

Testissä Oura-älysormus

Asiakas hihkaisee kesken venyttelyn: "Siis onks toi se sormus mikä on prinssi Danielillakin!". Kyllä, juuri se! Suomalainen ja Oulussa alkunsa saanut Oura-älysormus on myynnissä sekä länsinaapurissa, että ympäri maailman.


Tilasin Ouran joulun jälkeen ja pelottelutarinoita toimitusajoista luettuani olin valmistautunut saamaan sormuksen kesään mennessä. Positiivinen yllätys oli, kun sormus saapuikin noin kahdessa viikossa.


len käyttänyt sormusta nyt noin kolme kuukautta säännöllisesti, ottaen pois lähinnä latauksen ajaksi. Vaikka en ole ikinä tykännyt käyttää sormuksia, tämän kanssa yhteiselo on lähtenyt alun totut

elun jälkeen yllättävän hyvin käyntiin, eikä suhteellisen massiivinen sormus häiritse yhtään, vaikka se pienessä kädessä aika näyttävän kokoinen onkin.




Oura on noussut suuremman kansan tietoisuuteen viime vuoden aikana, kun nykyinen, ensimmäistä mallia huomattavasti sirompi sormus julkaistiin loppuvuodesta 2017. Oura on Suomessa suunniteltu ja valmistettu älysormus, joka mittaa kehon toimintoja ympäri vuorokauden. Päivän ajalta Oura kertoo aktiivisuuden, kuten askelmäärät ja muistuttaa jos olet liian kauan paikallasi. Se laskee joka päivälle aktiivisuustavoitteen päivän valmiustason, iän ja sukupuolen huomioiden.


Ehkä vielä jännittävämpiä ominaisuuksia Ourassa on kuitenkin yön ajan mittaamiseen, eli uneen ja palautumiseen liittyen, joten aloitetaan niistä!


Yleisnäkymä palautumisesta


Kun avaat sovelluksen, yleisnäkymä kuvaa valmiutesi (readiness) ottaa vastaan päivän haasteita. Kuvakaappauksen ottohetkellä valmiuteni oli todella hyvä, 92. Muistelen että 94 taitaa olla kaikkien aikojen paras lukuni tähän mennessä. Heti ensimmäisellä vilkaisulla huomaa, kannustaako älysormus yöllisen datan ja valmiustason perusteella tekemään, kuuntelemaan omaa kehoa vai lepäämään.


Unen seuranta Ouran avulla


Oura mittaa unen eri vaiheita ja niiden palauttavuutta. Se kertoo onko uni ollut "optimaalista" eli sisältänyt esimerkiksi tarpeeksi palauttavaa syvää unta, kuinka nopeasti olet nukahtanut ja oletko onnistunut kömpimään ajoissa unten maille.


Kroonisista uniongelmista kärsii 200 000- 300 000 suomalaista. Ouran avulla voi saada lisädataa omasta unesta ja se antaa lisätietoa siitä, nukutko tarpeeksi ja onko uni riittävän palauttavaa suhteessa stressiin, treeniin ja elämäntilanteeseen ylipäätään.


Oura kertoo myös unen eri vaiheet. Mielenkiintoista on nähdä esimerkiksi syvän, eli palauttavan unen määrä yön aikana. Usein sängyssä vietetty aika on todellisuudessa lyhyempi kuin nukuttu aika, eli tästä huomaa heti kuinka paljon unta on todellisuudessa tullut. Alla olevasta kuvasta voi huomata, että olen ollut yön aikana n. 45 minuuttia hereillä.


Ouran sivuilla sanotaan, että sovellus helpottaa löytämään nukkumaanmenoajan, joka sopii päivärytmiin ja auttaa pysymään energisenä. Se ehdottaa, että minulle optimaalinen aika mennä nukkumaan 22:45-23:45. Aika myöhäiseltä tuo kuulostaa, mutta nähtävästi sekin lipsuu välillä ja siitä seurauksena "pay attention" huomautus ajoituksen kohdalla.


Oletko valmis päivän haasteisiin?


Valmiutta Oura mittaa muutamalla mittarilla, kuten edellisen yön unen ja päivän aktiivisuuden perusteella. Mikäli elämäntilanteessa on stressitekijöitä kuten työ tai opiskelut, treenit ovat olleet liian kuormittavia suhteessa lepoon tai ruokavalio on mitä sattuu, tuppaa "readiness" eli valmius laskemaan. Minulla on tässä Ouran käytön aikana ollut yksi muita erityisesti kuormittavampi jakso ja sen tulokset kyllä huomasi. Tein liikaa töitä, stressasin ja nukuin huonosti. Ouran ilmoittama valmiustaso laski kuin lehmän häntä.


Sormus mittaa myös kehon lämpötilaa ja leposykettä yön aikana. Kohonnut kehon lämpötila voi kertoa lähestyvästä flunssasta tai liian kovasta rasituksesta. En ole kertaakaan päässyt vielä mittaamaan Ouralla sen suurempia kehon lämpötilavaihteluita, mutta asteen kymmenyksien eroja on tullut. Leposyke ilmoitetaan applikaatiossa keskiarvona, mutta näet myös käyrän yön ajalta, sekä minimi- ja maksimilukemat. Koholla oleva leposyke voi viestiä jälleen palautumisen tarpeesta ja liian kovasta henkisestä tai fyysisestä kuormituksesta.

Ouran tarjoaman sykevälivaihtelun (Heart Rate Variability, HRV) tulkinta ei ole ihan niin yksiselitteistä, mutta kun siihen hieman perehtyy, tarjoaa se mielenkiintoista lisätietoa palautumisen tilasta. Yleisesti ottaen korkea sykelivälivaihtelu, eli suuri numero, on toivottava asia, sillä se kertoo parasympaattisen ("lepää ja sulata") hermoston korkeasta aktiivisuudesta suhteessa sympaattiseen ("taistele ja pakene") hermostoon. Hyvin yksinkertaisestettuna, mitä suurempi luku, sitä palautuneempi olet. Oura näyttää sykevälivaihtelun keskiarvon, että grafiikan yön ajan sykevälivaihtelusta.


Sykevälivaihtelun eli HRV:n tulkinta vaatii kuitenkin hieman ajatustyötä ja pidemmän ajan seurantaa. Ourassa on kätevä muistiinpanot-toiminto, jolla päivän aikana tulleita ajatuksia voi kirjoittaa muistiin. HRV:tä ei voi suoraan verrata muihin kuin omiin henkilökohtaisiin lukemiinsa, sillä mm. ikä, sukupuoli, terveydentila, stressi ja aktiivisuustaso vaikuttavat yksilöllisesti sykevälivaihteluun. Fyysiset ja psyykkiset ärsykkeet vaikuttavat sykevälivaihteluun ja seuraamalla omia lukemia voit saada lisätietoa miten reagoit mm. psyykkisesti stressaaviin tilanteisiin ja opit paremmin optimoimaan palautumista erilaisissa stressitilanteissa. Tyypillisesti myös iän kasvaessa HRV laskee.


HRV:n avulla voi optimoida harjoittelua esimerkiksi niin, että sijoittaa kovatehoisimmat treenit niille päiville kun keho on hyvin palautunut. Näin myös treeneistä saadaan enemmän irti, että vammariski laskee kun ei väsyneenä ja alipalautuneena lähdetä tekemään maksimisuorituksia.



Plussat /miinukset


Kaiken kaikkiaan sormus on ollut kiva lisä palautumisen seurantaan ja se on herättänyt ajattelemaan entistä enemmän omaa palautumista. Paljon urheilevalla ihmisellä älysormus on toisinaan auttanut ottamaan kevyemmin, mutta varmasti se toimii myös motivaattorina mikäli liikuntaa kannattaisi lisätä. Omaa unta seuraamalla on tehnyt muutamia hyviä huomioita siihen liittyen, mikä on edesauttanut syvää unta ja mikä puolestaan heikentänyt sitä.


+ Paljon eri mittareita

+ Tarjoaa lisätietoa omasta terveydestä ja palautumisen tilasta

+ Havainnollistavat grafiikat

+ Voi helposti seurata trendiä mihin suuntaan oma palautuminen on menossa


- Ei pysty muokkaamaan jälkikäteen uniaikaa. Ominaisuus olisi hyvä lisä, sillä välillä on tilanteista joissa tietää olleensa hereillä mutta sormus näyttää että olisi vedellyt hyvän tovin hirsiä

- Hajamieliselle lataajalle olisi plussaa jos akku kestäisi hieman pidempään tai jos tulisi esim. puhelimeen hälytys että on aika ladata akku. Mikäli akkua ei muista ladata ajoissa, sormus ei mittaa unta vaikka akkua olisi vähän jäljellä.


Olisi mielenkiintoista testata tätä vielä vaikkapa FirstBeatin kanssa yhtä aikaa ja katsoa, ovatko tulokset, kuten unen eri vaiheet, saman suuntaiset.


Onko sinulla Oura-älysormus tai oletko ajatellut hankkivasi?





-Marianne


Recent Posts

See All
bottom of page