Marianne Särkiniemi
Avantouinnin autuus
Avantouintia on hehkutettu eri medioissa ja etenkin tänä talvena tuntuu että sen suosio on noussut vielä lisää. Netistä löytyneen tiedon mukaan avantouintia harrastaa säännöllisesti, keskimäärin 2-3 kertaa viikossa, noin 100 000 suomalaista. Aika isolta kuulostava määrä! Ei siis ihmekään että avantouinti on ollut paljon esillä.
En pidä kylmästä yhtään ja vilukissana ajatuskin avannon hyytävästä vedestä on aina hieman kauhistuttanut, mutta avantouinnista maalattu mielikuva terveyden edistäjänä sai minut uteliaaksi.
Minulla ei ole juurikaan kokemusta avannoista, muutamaa vuosia sitten tapahtunutta yritystä lukuunottamatta. Onneksi mukaan lähti avantouintiin hurahtanut ystäväni, jonka kanssa lähdimme perehtymään avantouinnin autuuteen Kuusijärvellä!
Ihana maaliskuun alun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kirpeä pikku pakkanen herätteli mukavasti avantopäivän aamuna. Ainakaan sääolosuhteista hyppy avantoon ei jäisi kiinni.
Kuusijärvellä on sekä savusauna, että tavallinen sauna. Savusauna aukeaa vasta hieman myöhemmin, joten tavallinen sauna sai riittää tällä kertaa. Saunassa oli leppoisa henki, ihmiset rupattelivat toisilleen ja kiireen tuntu jäi jo pukuhuoneeseen.

Juttelimme muutaman jo vuosia avantouintia harrastaneen naisen kanssa ja heillä kaikilla oli todella positiivisia kokemuksia avantouinnin vaikutuksista hyvinvointiin. Yksi sanoi vahvistuskykynsä parantuneen, toinen atooppiseen ihoon taipuvainen koki avantouinnin auttavan iho-ongelmiin ja auttavan nukahtamisvaikeuksiin ja kolmas sai avannosta hyvää oloa ja potkua päivään.
Ensimmäisen pulahdus menikin niin hyvin, että oli päästävä avantoon vielä toisen kerran. Ja kolmannen. Olin yllättynyt, kuinka helppoa avantoon meneminen oikeastaan olikaan. Tosin kesto siellä vedessä oli noin sekunnin, mutta ero oli huikea vuosia sitten tapahtuneeseen edelliseen kertaan, jossa kävelin veteen vain nilkkoja myöten. Keho ja mieli tuntuivat heräävän eloon pienen kylmäshokin jälkeen ja tunne itsensä voittamisesta oli aika mahtava.
Kolme pulahdusta sai tänään riittää, määrää ja aikaa vedessä kannattaa kasvattaa pikkuhiljaa. Heti avantouinnin jälkeen mieli oli raukea ja oli tosi lämmin, tuntui että verenkierto oli tehostunut kunnolla. Avannosta noustessa kroppa on täynnä mielihyvähormoneja ja olo todella hyvä.
Avantouinnin terveyshyödyt vaativat vielä lisätutkimuksia, mutta viitteitä on lukuisista terveysvaikutuksista jo nyt. Avantouinti parantaa verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa. Säännöllinen avantouinti saattaa myös laskea verenpainetta. Avantouinti voi vaikuttaa myönteisesti masennukseen ja se vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin, mielihyvähormonien dopamiinin ja serotoniinin eritykseen. Siksi avantouintiin saattaa jäädä myös koukkuun!

Avantouinti voi hillitä tulehdusta (esim. selkäkivut, nivelreuma). Monet kokevat myös vastustuskyvyn nousseen ja osa avantouimareista kokee sen auttavan vaihdevuosioireisiin.
Avanto sopii harrastuksena lähes kaikille! Sydän- ja verisuonitauteja potevien kannattaa keskustella etukäteen lääkärin kanssa, sillä avantouinti kuormittaa sydäntä ja nostaa hetkellisesti verenpainetta. Ihan suoraan saunasta ei kannata hypätä avantoon, vaan viilentyä hetken aikaa löylyjen jälkeen.
Kovin montaa kuvaa ei reissusta muistoksi jäänyt, mutta sitäkin hauskempia muistoja! Kuvailtiin pieni videon pätkä avantouintikokemuksesta ja sen herättämistä fiiliksistä.
Oletko käynyt avannossa? Mitä tykkäsit?
-Marianne